International House Rauma palvelee osoitteessa Valtakatu 2 A.

Palvelemme seuraavasti

  • Walk in -palvelu tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9–16
  • Puhelinpalvelu maanantaista perjantaihin klo 9–16

Tietoa meistä

Viisi henkilöä vierekkäin We got you covered -paidat päällä

International House Rauma -palvelupiste nousi ensimmäisen kerran keskusteluun jo vuoden 2021 lopulla, kun joukko yhteistyötahoja kokoontui pohtimaan, mitä kaupungissa voitaisiin tehdä työperäisen maahanmuuton edistämisen, KV-opiskelijoiden työllistymisen ja alueen veto- ja pitovoiman eteen. Ajatusta yhden oven palvelumallista lähdettiin toteuttamaan seutukaupunkihankkeen käynnistyessä alkuvuonna 2022.

Palvelumallin kehitystyöhön osallistui laaja yhteistyöryhmä, mukana oli mm. Rauman Kauppakamari, Te-toimisto, EURES, alueen oppilaitokset ja yritykset, sekä alueella olevat ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Yhteistyöryhmä kokoontui kolmen kuukauden välein tarkastelemaan hankkeen etenemistä ja antamaan suuntaviivoja seuraaville askelille.

Palvelupisteen kehitystyö vei aikaa noin 1,5 vuotta. Tuona aikana kartoitettiin alueen olemassa olevia palveluita ja kerättiin tietoa yhteen paikkaan. International Housen toiminta-ajatuksena on tarjota asiakkaille neuvontaa ja ohjausta yhden oven periaatteella.

Asiakkaat ovat niin henkilö- kuin yritysasiakkaita, ja ohjausta ja neuvontaa annetaan mm. harrastusten ja työn löytämiseen. Yrityksille tarjottava apu liittyy useimmiten tarpeita vastaavan työvoiman palkkaamisen ulkomailta.